Varhaiskasvatuksen valvonnan kehittämishanke Nordplus

Valvonta, ohjaus ja hallinto ovat avainasemassa varhaiskasvatuksen laadun ja lainmukaisuuden varmistamisessa. Pohjoismaissa on tunnistettu tarve vahvistaa näitä rakenteita, jotta varhaiskasvatus pystyy vastaamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin, kuten monimuotoistumiseen ja yksityistymiseen. Tätä tavoitetta edistää Nordplus Horizontal -rahoitteinen hanke Creating Tools Together – Sustainable ECE and Administration in Nordic Countries (2024–2026), jossa Suomi, Norja, Islanti ja Tanska kehittävät yhdessä kestäviä ratkaisuja valvontaan.

Kahden vuoden aikana osallistujat keskittyvät valvonnan ja hallinnon tutkimukseen ja käytäntöihin yksilö-, organisaatio- ja kansainvälisellä tasolla. Samalla rakennetaan pohjaa tulevalle yhteistyölle ja pyritään siirtämään hyvinvoinnin edellytyksiä seuraaville sukupolville.

Laadukas varhaiskasvatus tarvitsee vahvat rakenteet

Vaikka pohjoismaisilla varhaiskasvatusjärjestelmillä on paljon yhteistä, jokaisella maalla on myös omia, ainutlaatuisia ratkaisuja ja käytäntöjä. Näiden vertaileminen tarjoaa mahdollisuuden tunnistaa omassa maassa esiintyviä kehittämisen tarpeita ja löytää niihin vastauksia tai ideoita naapurimaiden kokemuksista. 

Projektissa rakennetaan verkosto varhaiskasvatuksen ammattilaisista, kuten valvontaviranomaisista, tutkijoista, opettajista ja opiskelijoista. Kokemusten jakaminen, työpajat ja tutkimukselliset menetelmät tukevat uusien, tulevaisuuteen suuntautuvien työkalujen kehittämistä. 

Materiaalipankki kestävään kehittämiseen

Hankkeen ytimessä on ajatus materiaalipankista – konkreettisista ja vertailtavista välineistä, joiden avulla voidaan oppia, kehittää ja vahvistaa valvontaa ja hallintoa kestävästi. Materiaalien avulla tuetaan sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä yli sukupolvien.

Hankkeen aikana luodaan materiaalipankki, johon kootaan työpajoissa ja seminaareissa syntynyt aineisto. Esimerkiksi vertailutaulukot tarjoavat välineen, jonka avulla voi oppia ja kehittää käytäntöjä. Materiaalipankki tukee sekä yhteistä tutkimusta että osallistujaorganisaatioiden kehittämistyötä – ja se jaetaan avoimesti myös laajemmalle yleisölle.

Yhteystiedot

Lupa- ja valvontaviraston asiakaspalvelu

Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 910 (maanantai–perjantai kello 9–15)​