Ilmoitus vesistön alituksesta

Lupa- ja valvontavirastolle pitää tehdä ilmoitus johdon asentamisesta valtaväylän tai puron alitse. Ilmoitusvelvollisuus koskee vesi-, viemäri-, voima- ja tietoliikennejohtoja sekä muita vastaavia johtoja.

Vesistön alitushankkeesta vastaavalla on vesilain mukaan oikeus sijoittaa edellä mainittu johto tai kaapeli toisen vesialueelle, jos sen sijoittaminen ei vesilain perusteella edellytä lupaa, sijoittamisesta ei määrätä ympäristönsuojelulain perusteella eikä sijoittamisesta aiheudu vähäistä suurempaa haittaa alueen omistajalle.  

Ilmoituksen saatuaan Lupa- ja valvontavirasto joko ohjaa ilmoittajaa hakemaan vesilain mukaista lupaa mahdollisten haitallisten vaikutusten perusteella tai antaa reunaehtoja hankkeen toteuttamiselle. Ilmoitusmenettelyllä varmistetaan, että ilmoittaja saa tarvittavaa tietoa alituksen luvanvaraisuudesta ja ohjausta toimenpiteiden suorittamiseen mahdollisimman haitattomasti. 

Vaikutuksiltaan näihin rinnastettavana johtona ei pidetä vesistöön lämmönkeruutarkoituksessa upotettavaa johtoa. Vesistöön lämmönkeruuputkistoa sijoittavalla rannanomistajalla tulee olla vesialueen omistajan suostumus rakennelman sijoittamiselle. Lämmönkeruuputkiston rakentamislain mukaiset velvoitteet tulee tarkistaa kunnan rakennusvalvonnasta. 

Vesi-, viemäri-, voima- tai muun johdon tekeminen yleisen kulkuväylän ali vaatii aina Lupa- ja valvontaviraston vesitalousluvan. 

Suunnittele hanke huolellisesti

Suunnittele ja toteuta toimenpiteet siten, että mahdollisilta haitoilta ympäristölle ja alueen maanomistajille vältytään. Ilmoituksen tekijä on vastuussa viranomaiselle ilmoitettavien tietojen oikeellisuudesta. Ristiriitojen välttämiseksi keskustele ja sovi hankkeesta alueen maanomistajien kanssa. 

Tarkempia tietoja huomioon otettavista asioista ja ilmoituksen tekemisestä löydät ympäristöhallinnon verkkosivustolta. 

Ilmoitukseen tarvittavat selvitykset 

Ennen ilmoituslomakkeen täyttämistä, selvitä alituskohteen tiedot. Laadi johdon tai kaapelin alituskohteesta poikkileikkauspiirustus tai selvitä sijoituspaikan vesisyvyys sekä asennussyvyys pohjan suhteen. Selvitä lisäksi alituksen rantautumiskohtien ja vesialueen kiinteistötunnukset sekä toteutustapa (esimerkiksi kaivu tai suuntaporaus) ja toteuttamisaikataulu. Laadi alueesta myös kartta. 

Asennettavasta johdosta tai kaapelista ja toteuttamistavasta riippuen selvitä hankkeen vaikutusalueen kalojen lisääntymisalueet, pohjan laatu, pohjavesiolosuhteet, luonnonsuojelualueet ja suojellut kohteet. Jos alitus sijoittuu Natura 2000 -alueelle, arvioi oman asiantuntemuksesi perusteella vaikutukset Natura-alueen luontoarvoihin. Jos johto tai kaapeli sijoitetaan puroon, esitä oma arviosi puron luonnontilaisuudesta hankealueella. Lähteitä tietojen hakemiseen löytyy ilmoituslomakkeesta. 

Lähetä ilmoitus Lupa- ja valvontavirastoon sähköpostilla kirjaamo(at)lvv.fi tai postitse PL 20, 13035 LVV.

Käsittelyaika 

Lupa- ja valvontavirasto käsittelee ilmoitukset 60 vuorokauden kuluessa. 

Voimassaoloaika

Viranomainen antaa tarkempia ohjeita ilmoituksenvaraisen työn suorittamisesta ja ilmoituksen voimassaolosta. 

Maksullisuus

Ilmoitus vesistön alituksesta on maksullinen jokaisen alituksen osalta. Maksu määräytyy Lupa- ja valvontaviraston voimassa olevan maksuasetuksen mukaisesti. 

Lainsäädäntö

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu: ympäristöasiat

Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella​ (tulossa)
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 920 (maanantai–perjantai kello 9–15)
Chat on virastomuutosten takia toistaiseksi suljettu.