Navigointivalikko
Murupolku
Ikääntyneen itsemääräämisoikeus
Ikääntyneen itsemääräämisoikeus ympärivuorokautisessa palveluasumisessa
Itsemääräämisoikeus on ikääntyneen perusoikeus, joka säilyy sairauksista, iästä ja asumismuodosta riippumatta.
Ympärivuorokautisen palveluasumisyksikön asiakashuone on ikääntyneen koti, jossa hän saa tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon palveluasumisyksikön kodinomaisessa ympäristössä. Asiakkaalla on oikeus elää haluamallaan tavalla sekä tehdä omat valintansa ja päättää päivittäisistä asioistaan itse. Ikä, sairaus tai ympärivuorokautinen palveluasuminen ei poista tai vähennä ikääntyneen asiakkaan itsemääräämisoikeutta.
Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa palvelut toteutetaan ensisijaisesti ikääntyneen edun mukaisesti, ja niiden toteuttamisessa otetaan huomioon hänen toiveensa ja mielipiteensä. Jos ikääntynyt ei pysty esimerkiksi sairauden vuoksi osallistumaan ja vaikuttamaan palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen tai ymmärtämään ehdotettuja ratkaisuvaihtoehtoja, ikääntyneen tahtoa pitää selvittää yhteistyössä hänen omaistensa, muun läheisen tai laillisen edustajan kanssa.
Asiakassuunnitelma ohjaa päivittäistä asiakastyötä ja varmistaa ikääntyneen osallisuuden palveluihin
Iäkkäälle henkilölle laadittavassa asiakassuunnitelmassa hoitoa ja huolenpitoa turvaavat palvelut suunnitellaan niin, että ne vastaavat määrältään, sisällöltään ja ajoitukseltaan hänen tarpeitaan. Iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä, omatyöntekijänsä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa on neuvoteltava vaihtoehdoista kokonaisuuden muodostamiseksi. Suunnitelmassa ikääntynyt ja tarvittaessa hänen läheisensä sekä palveluntuottaja sopivat yhdessä hoidon ja palvelun yksityiskohdista, tavoitteista ja keinoista. Asiakassuunnitelmaan on hyvä sisällyttää myös asiakkaan itsemääräämisoikeutta edistävät konkreettiset toimet. Iäkkään henkilön näkemykset vaihtoehdoista on myös kirjattava suunnitelmaan.
Palveluyksikön omavalvontasuunnitelma ohjaa asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemista
Palveluntuottajan omavalvontasuunnitelmassa pitää kuvata konkreettisesti, miten asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutuminen varmistetaan ja miten sitä tuetaan päivittäisessä työssä. Omavalvontasuunnitelmassa on kuvattava, miten asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeuden toteutuminen varmistetaan. Siinä on myös esitettävä asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista koskevat periaatteet ja rajoitusten konkreettiset menettelytavat. Omavalvontasuunnitelmasta tulee ilmetä asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi laaditut suunnitelmat ja ohjeet sekä niistä vastaava henkilö.
Itsemääräämisoikeuden rajoittamista ovat myös asumisyksikön toimintakulttuuriin sisältyvät toimintamallit, joilla työntekijät rajaavat asiakkaan käyttäytymistä ja tapoja tai päättävät asiakkaan puolesta arjen asioista selvittämättä asiakkaan omia toiveita ja mielipidettä. Palveluasumisen tuottajat voivat vahvistaa ikääntyneen itsemääräämisoikeuden toteutumista myös asiakaslähtöisellä toimintakulttuurilla, asianmukaisilla tilaratkaisuilla, kalusteilla ja (apu)välineillä. Palveluasumisyksiköissä pitää luoda toimintakulttuuri, jolla vahvistetaan ikääntyneen itsemääräämisoikeuden toteutumista.
Ikääntyneen itsemääräämisoikeus lainsäädäntö
Ikääntyneen itsemääräämisoikeus tiedostot
Sosiaali- ja terveysasioiden asiakaspalvelu -laatikko
Yhteystiedot
Sosiaali- ja terveysasioiden asiakaspalvelu
Yhteydenottolomake
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0295 256 930 (maanantai–perjantai kello 9–15)