Alkoholijuomien valmistus- tai tukkumyyntiluvan hakeminen

Jos haluat aloittaa alkoholijuomien valmistuksen tai tukkumyynnin, sinun tulee hakea siihen lupa Lupa- ja valvontavirastolta. Lupa- ja valvontavirasto myöntää luvan hakemuksesta. 

Hae lupaa alkoholielinkeinorekisteri Allun sähköisessä asioinnissa.

Hakemus kannattaa tehdä riittävän aikaisin ennen valmistus- tai tukkumyyntitoiminnan aloittamista. Hakemuksen käsittelyajan pituus vaihtelee tapauskohtaisesti. Keskimäärin käsittelyaika on kuitenkin noin kolme kuukautta. Lupa- ja valvontavirasto voi tarvittaessa tehdä valmistustilaan ennakkokatselmuksen yhdessä luvanhakijan edustajan kanssa. Ennakkokatselmuksessa Lupa- ja valvontavirasto arvioi, täyttääkö valmistustila alkoholilain- ja elintarvikelain mukaiset edellytykset. Lisäksi lupaprosessin aikana luvanhakijan kanssa käydään läpi lainsäädäntöön, omavalvontaan ja raportointiin liittyvät asiat. 

Sellaiset lupamuutokset, jotka koskevat toimipaikan muuttamista toiseen osoitteeseen, käsitellään myös uutena tukkumyynti-/valmistuslupana. Varsinaisena lupamuutoksena käsitellään olemassa olevaan valmistus-/varastopaikkaan liittyvät toiminnan muutokset, joista on ilmoitettava vähintään neljä viikkoa aikaisemmin. Lupa- ja muutosmaksut määräytyvät alla olevan taulukon mukaan. Myös toiminnan lopettamisesta on tehtävä lopetusilmoitus, jonka käsittely on maksuton. 

Lupamaksut

Huomioithan, että lupapäätöksen käsittelymaksu määräytyy sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisesti. 

Alkoholijuomien valmistukseen ja tukkumyyntiin liittyvät maksut 31.12.2026 saakka euroa
Alkoholijuomien valmistuslupa 3 500
Alkoholijuomien tukkumyyntilupa 3 000
Määräaikainen enintään yhdeksi kuukaudeksi rajoitettu alkoholijuomien tukkumyyntilupa 300
Luvan tai hyväksymisen tai lupaehdon muutos, katselmuksella 600
Luvan tai hyväksymisen tai lupaehdon muutos 225
Elintarviketoiminnan rekisteröinti (uusi toiminta, toiminnan olennainen muutos, toimijan vaihtuminen) 175

 

Luvan myöntämisen yleiset edellytykset

Lupa- ja valvontavirasto voi myöntää valmistus- tai tukkumyyntiluvan sellaiselle oikeustoimikelpoiselle yhteisölle (esimerkiksi kaupparekisteriin merkitty osakeyhtiö, osuuskunta tai perustettu henkilöyhtiö), josta on tehty perusilmoitus rekisteriviranomaisille tai henkilölle (toiminimi), jolla katsotaan olevan tähän toimintaan vaadittavat edellytykset ja luotettavuus.  

Lupa- ja valvontavirasto voi myöntää luvan hakijalle, joka ei ole konkurssissa, joka kykenee varallisuutensa puolesta huolehtimaan toiminnasta ja lakisääteisten velvollisuuksiensa täyttämisestä ja joka tunnetaan luotettavaksi ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopivaksi. Este luvan myöntämiselle on se, jos hakijan tai henkilön aikaisempi toiminta osoittaa kokonaisuutena hakijan tai henkilön ilmeisen sopimattomaksi harjoittamaan tämän lain mukaista elinkeinotoimintaa. 

Lupa- ja valvontavirasto arvioi hakijan luotettavuutta ja sopivuutta luvanhaltijaksi. Arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa 

  • hakijan tai tämän vastuuhenkilöiden toistuva ja huomattava verojen tai muiden julkisten maksujen laiminlyönti  
  • ulosmittauksessa todettu muu kuin tilapäinen varattomuus  
  • viimeisen viiden vuoden sisällä peruutettu alkoholilain mukainen lupa   
  • viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana saadut tuomiot tahallisesta elinkeinotoiminnan harjoittamiseen liittyvästä rikoksesta, josta voi seurata vankeutta. 

Yhteystiedot

Sähköposti: [email protected]

Sosiaali- ja terveysasioiden asiakaspalvelu

Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 930 (maanantai–perjantai kello 9–15)​