Välitysliikkeen ja sen vastuuhenkilöiden luotettavuus
Välitysliikerekisterissä olevan välitysliikkeen ja sen vastuuhenkilöiden on oltava luotettavia kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetun lain (välitysliikelaki) edellyttämällä tavalla. Luotettavana ei pidetä henkilöä, jos
- hänet on lainvoiman saaneella tuomiolla viiden arviota edeltäneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen arviota edeltäneen vuoden aikana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan hänen olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan välitystoimintaa
- hän on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton toimimaan edellisessä kohdassa tarkoitetussa tehtävässä
- hän on kolmen arviota edeltävän vuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin tai Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisen
- hän on ulosmittauksen tai muun selvityksen mukaan kykenemätön vastaamaan veloistaan.
Lupa- ja valvontaviraston tulee merkitä välitysliikelain edellyttämällä tavalla välitysliikerekisteriin niiden henkilöiden täydellinen nimi ja henkilötunnus, joiden luotettavuus on rekisteröinti-ilmoitusta käsiteltäessä selvitetty. Jos rekisteriin merkityt tiedot muuttuvat, välitysliikkeen on ilmoitettava muutoksista viipymättä Lupa- ja valvontavirastolle.
Välitysliikkeen vastuuhenkilöt
Välitysliikelain tarkoittamia vastuuhenkilöitä ovat
- yksityinen elinkeinonharjoittaja
- toimitusjohtaja ja hänen sijaisensa
- hallituksen ja hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsenet sekä heidän varajäsenensä
- henkilöyhtiöiden vastuunalaiset yhtiömiehet
- muut ylimpään johtoon kuuluvat
- henkilöt, joilla on suoraan tai välillisesti enemmän kuin 25 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta tai vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä.
Vastuuhenkilöiden muutoksista ilmoittaminen
Välitysliikkeen on ilmoitettava viipymättä kaikista rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista Lupa- ja valvontavirastolle välitysliikelain perusteella. Vastuuhenkilötietojen muutoksista on ilmoitettava sekä Lupa- ja valvontavirastolle että kaupparekisteriin erikseen.
Välitysliikerekisteriin ilmoitetut vastuuhenkilötiedot voi tarkistaa esimerkiksi rekisteröintipäätöksestä tai pyytämällä välitysliikerekisteriä koskevan rekisteriotteen Lupa- ja valvontavirastolta.
Jos välitysliikkeen vastuuhenkilötiedoissa tapahtuu muutoksia, voi niistä ilmoittaa ohjeidemme mukaisesti. Löydät ohjeet sivultamme Välitysliikerekisterit ja muutoksista ilmoittaminen. Välitysliikkeen vastuuhenkilötietojen muutosasian käsittelystä peritään palveluhinnaston mukainen maksu. Vastuuhenkilön rekisteristä poistamista koskeva päätös on maksuton.
Luotettavuuden arvioiminen
Kun välitysliikkeen rekisteröinti-ilmoitus tai vastuuhenkilöiden muutosilmoitus on tullut vireille Lupa- ja valvontavirastossa, virasto pyytää viran puolesta eri viranomaisilta tietoja henkilön luotettavuuden arvioimiseksi. Tietoja pyydetään muun muassa Verohallinnolta ja Oikeusrekisterikeskukselta. Välitysliikkeen ja sen vastuuhenkilöiden luotettavuus arvioidaan näiden tietojen pohjalta.
Luotettavuuden arvioinnissa voidaan huomioida esimerkiksi taloudelliseen toimintaan liittyvät rikostuomiot, kuten tuomio rahanpesurikoksesta, kirjanpitorikoksesta tai veropetoksesta. Muuta sopimattomuutta voi osoittaa esimerkiksi tuomio edellä tarkoitetusta rikoksesta, joka ei ole lainvoimainen, tai henkilölle määrätty liiketoimintakielto.
Lupa- ja valvontavirasto seuraa välitysliikkeen ja sen vastuuhenkilöiden luotettavuuden edellytysten täyttymistä myös oma-aloitteisesti.
Lupa- ja valvontaviraston on poistettava välitysliike rekisteristä, jos käy ilmi, että se ei ole enää edellytetyllä tavalla luotettava.
Luotettavuutta arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Yhteystiedot
Lupa- ja valvontaviraston asiakaspalvelu
Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 910 (maanantai–perjantai kello 9–15)