Laillistuja – enemmän kuin opiskelija
Lupaviranomaisina puhumme usein sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksien hakijoista. Termi on hallinnollisesti täsmällinen, mutta se ei aina tavoita sitä, keitä nämä ihmiset todella ovat. Ammattikorkeakoulut ovatkin ottaneet käyttöön oivaltavan käsitteen: laillistuja.
Nimike on nerokas, sillä se kuvaa paljon paremmin henkilön osaamista ja asemaa. Kyse ei ole opiskelijasta, vaan koulutetusta ammattilaisesta – henkilöstä, joka on jo suorittanut tutkinnon ja hankkinut osaamisen, mutta jonka koulutus ei kokonaisuudessaan vastaa Suomessa suoritettua tutkintoa.
Laillistuja-nimikettä otettiin käyttöön Saila-hankkeen aikana hankkeessa mukana olevissa ammattikorkeakouluissa. Saila (Sairaanhoitajan laillistaminen Suomessa) -hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan valtakunnallista toimintamallia EU- ja ETA-alueen ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneiden henkilöiden ammattioikeuden laillistamiseen. Laillistujalla tarkoitetaan henkilöä, joka hakee Suomessa ammattioikeutta ja on suorittanut sairaanhoitajan tutkinnon EU- ja ETA-alueen ulkopuolella. Hankkeessa kehitetään erityisesti osaamisen arviointia, kuulusteluja, kuulusteluihin valmentavia opintoja sekä ammatillisen suomen ja ruotsin kielen taitoa.
Kyse ei ole uudelleen opiskelusta
On tärkeää ymmärtää, että laillistuja ei ole “uudelleen opiskeleva” alusta aloittava henkilö. Hän on jo ammattilainen. Ero syntyy koulutusten sisältöjen välillä: eri maissa tutkintoihin sisältyy luonnollisesti erilaisia painotuksia, eikä esimerkiksi suomalainen palvelujärjestelmä kuulu muiden maiden koulutukseen.
Suomessa ammattioikeuden saaminen ei kuitenkaan edellytä koko tutkinnon suorittamista uudelleen. Oleellista on jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ja täydentäminen. Useimmiten koulutusten väliset erot voidaan kattaa lisäopinnoilla tai harjoittelulla. Lisäopintoja voi suorittaa esimerkiksi avoimina opintoina ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa, mikä on yleinen käytännön tapa täydentää osaamista joustavasti työn tai muun opiskelun ohella. Esimerkiksi Filippiineillä sairaanhoitajaksi kouluttautunut henkilö voi olla tehnyt vuosia vaativaa kliinistä työtä ennen Suomeen saapumistaan. Suomessa hänen osaamistaan voidaan kuitenkin joutua täydentämään sekä kielitaidon että esimerkiksi palvelujärjestelmän, kirjaamiskäytäntöjen tai lääkehoidon osalta. Kyse ei siis ole ammattitaidon puuttumisesta, vaan osaamisen yhteensovittamisesta suomalaisen järjestelmän kanssa.
Miksi käsitteillä on merkitystä?
Kyse on siis enemmän osaamisen täydentämisestä kuin uuden ammatin opettelusta.
Saila-hankkeessa on tehty muutenkin merkittävää ja vaikuttavaa työtä, ja laillistuja-käsitteen käyttöönotto on tästä erinomainen esimerkki. Tapa, jolla puhumme ihmisistä, vaikuttaa myös siihen, miten heidän osaamisensa nähdään. Siksi laillistuja ei ole vain uusi termi – se on täsmällisempi ja arvostavampi tapa tunnistaa jo olemassa oleva ammattitaito.