Varhaiskasvatuksen valvontaohjelma herättelee kuntia pohtimaan varhaiskasvatuksen käytäntöjä
Lupa- ja valvontavirasto jatkaa aluehallintovirastojen vuodesta 2020 lähtien toteuttamaa varhaiskasvatuksen valtakunnallista valvontaohjelmaa, joka kohdistuu virastoon tehdyissä kanteluissa ja epäkohtailmoituksissa toistuviin teemoihin. Valvontaohjelman vaikuttavuutta selvitettiin kuntiin lähetetyn kyselyn avulla, jonka tulosten mukaan ohjelma johtaa toimenpiteisiin kunnissa.
Valvontaohjelmien avulla kuntien huomiota on kiinnitetty tähän mennessä muun muassa varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukseen, ryhmäkokoihin, henkilöstön kelpoisuuksiin, omavalvontasuunnitelman toteuttamiseen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen toteutumiseen.
Valvontaohjelma on johtanut toimenpiteisiin
Varhaiskasvatuksen valvontaohjelman vaikuttavuutta mitattiin kunnille loka-marraskuussa 2025 toteutetulla kyselyllä. Kyselyn mukaan valvontaohjelma on vahvistanut kuntien tietoisuutta varhaiskasvatuksen laatuun ja sääntelyyn liittyvissä kysymyksissä sekä ohjannut käytännön kehittämistoimia.
Valtaosa kyselyyn vastaajista (71 %) kertoi tutustuneensa valvontaohjelmaan tai sen päivityksiin ohjelman julkaisemisen yhteydessä. Vain kuusi prosenttia kunnista ei ollut tutustunut ohjelmaan lainkaan, loput olivat perehtyneet siihen osittain. Kaikista vastaajista jopa korkeat 77 % kertoi pohtineensa valvontaohjelman teemoja suhteessa omaan varhaiskasvatustoimintaansa.
Alle puolet kyselyyn vastanneista kunnista (42 %) oli tehnyt valvontaohjelmassa heille annettujen päätösten mukaisia toimenpiteitä käytäntöihinsä. Kaikissa kunnissa toimintatapojen muuttamiselle ei ollut tarvetta (56 %).
“Toivomme, että valvontaohjelma herättelisi kuntia tekemään konkreettisia toimenpiteitä varhaiskasvatuksen laadun eteen”, kertoo ylitarkastaja Ulla Soukainen Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osastolta.
Kunnat itse ovat toivoneet valvontaohjelman teemoiksi tuen tarpeessa olevien lasten vaikutusta ryhmäkokoihin sekä oppimisympäristöjen ja pedagogiikan laatua.
Kunnat hyödyntävät valvontaohjelman tuloksia toiminnassaan
Valvontaohjelman teemoja on hyödynnetty kunnan varhaiskasvatuksen erinäisissä kehittämissuunnitelmissa. Päätökset ovat vaikuttaneet myös siihen, että jotkut kunnat ovat päivittäneet yksityisen varhaiskasvatuksen tarkastus- ja ohjauskäyntilomakkeita, ja perhepäivähoidon varahoitoon on kiinnitetty huomioita. Osa kunnista kertoi käyvänsä valvontaohjelman teemoja läpi myös yksityisen varhaiskasvatuksen ohjauskäynneillä.
“Valvontapäätös on toiminut parhaimmillaan perusteena täyttöluvan myöntämiselle, uuden vakanssin perustamiselle tai lapsen tukeen liittyvien resurssien huomioimiselle”, Soukainen kuvaa.
Uuden valvontaohjelman laatiminen vuosille 2026–2029 on parhaillaan käynnissä Lupa- ja valvontavirastossa. Valvontaohjelman valmistumisesta tiedotetaan erikseen.
Voit lukea lisää varhaiskasvatuksen valvonnasta ja tutustua aiempien vuosien varhaiskasvatuksen valtakunnallisiin valvontaohjelmiin sekä niiden tuloksiin Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilla.
Lisätiedot:
Ulla Soukainen, ylitarkastaja
Varhaiskasvatus, koulutus ja kulttuuri
Lupa- ja valvontavirasto
p. 0295 255 609
[email protected]