Terveydensuojeluviranomaiset valvovat kylpylöiden ja yleisten saunatilojen hygieniaa
Terveydensuojeluviranomaiset valvovat kylpylöiden ja uimahallien allasveden laatua sekä yleisiä saunatiloja Suomessa. Ylen Aamu-tv:ssä kerrottiin torstaina 26.2., että julkisia saunoja ei valvo kukaan ja hygieniavalvonta on osin puutteellista. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat kyseisten toimipaikkojen hygieniaa. Valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto puolestaan ohjaa ja valvoo kunnan terveydensuojeluviranomaisia.
Yleisölle avoimista kylpylöistä, uimahalleista ja maauimaloista sekä yleisistä saunoista pitää toiminnanharjoittajan tehdä ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle ennen toiminnan aloittamista, jotta viranomaiset pystyvät valvomaan toimipaikkojen hygieenisiä olosuhteita ja ennen kaikkea uimaveden laatua. Olosuhdevalvonta ja suunnitelmallinen näytteenotto perustuvat terveydensuojeluviranomaisen valvontasuunnitelmaan. Lisäksi kohteita valvotaan terveyshaittaepäilyjen perusteella.
Viime vuonna Suomessa oli rekisteröity uimahalleja, kylpylöitä ja muita yleisiä altaita yhteensä 574. Näistä tarkastettiin 343. Allasvesinäytteitä otettiin yhteensä 14 182 kappaletta.
“Allasvesinäytteiden määrä perustuu altaan asiakasmäärään ja kohdekohtaiseen riskinarviointiin. Vähimmäisnäytemäärä on kuitenkin neljä näytettä vuodessa. Viittätuhatta käyntikertaa kohden otetaan yksi lisänäyte per allas”, kertoo ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallio Lupa- ja valvontavirastosta.
Uimaveden laadulle on asetettu lainsäädännössä laatunormit, jotka veden on täytettävä, jottei siitä aiheutuisi käyttäjille terveyshaittaa. Vaikka kunnan terveydensuojeluviranomaiset valvovat veden laatua, myös toimijoiden pitää säännöllisesti seurata sitä. Viime kädessä toimija vastaa toimintansa terveellisyydestä ja turvallisuudesta.
Myös yleiset saunat ovat säännöllisessä ja suunnitelmallisessa valvonnassa. Yleisiä saunoja oli Suomessa viime vuonna 568, joista tarkastettiin 134. Tarkastustiheys perustuu kohdekohtaiseen riskinarviointiin. Kohteita valvotaan myös terveyshaittaepäilyjen perusteella.
Yleisten saunojen sekä uimahalli- ja kylpylätoiminnan ylläpitäjällä on omavalvontavelvollisuus eli toimijan on tunnistettava toimintansa terveyshaittaa aiheuttavat riskit ja seurattava niihin vaikuttavia tekijöitä.
Lue lisää uimaveden valvonnasta.
Lisätietoja
Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallio, 0295 255 6130, [email protected]