Perusteltu päätelmä Puolangan biokaasulaitoksen laajennushankkeesta
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut perustellun päätelmän Puolangan biokaasulaitoksen laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Puolangan kunnan omistamalla yhtiöllä Honkainfralla on toiminnassa biokaasulaitos, jossa saa käsitellä jätteitä enintään 19 500 tonnia vuodessa. Laitoksella on Puolangan teknisen lautakunnan 22.12.2020 myöntämä ympäristölupa. Laitokselle on tekeillä laajennus nykyisen ympäristöluvan sallimilla jätemäärillä. Honkainfra Oy on lisäksi suunnitellut Puolangalle uutta, tekeillä olevaa laajennusta suurempaa biokaasulaitosta.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on tarkasteltu tekeillä olevaa laajennusta suurempaa laajennusta, jossa on tarkasteltu toteuttamatta jättämisen lisäksi kahta eri toteutusvaihtoehtoa
- VE1 Hanke toteutetaan 85 000 tonnin raaka-aineen käsittelykapasiteetilla
- VE2 Hanke toteutetaan 180 000 tonnin raaka-aineen käsittelykapasiteetilla.
Hankealue sijoittuu Kirkonkylän luoteispuolelle ja Puolangan jätevedenpuhdistamon ja nykyisen biokaasulaitoksen pohjoispuolelle.
Arviointiselostuksesta toimitettiin yhteensä kahdeksan lausuntoa ja kaksi mielipidettä
Perusteltu päätelmä on yhteysviranomaisen näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta. Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset ja selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
Hankkeen merkittävät vaikutukset liittyvät hajuhaittojen riskiin ja jätevedenpuhdistamon toimintaan kohdistuvaan vaikutukseen
Yhteysviranomainen pitää hankkeen merkittävimpinä ympäristövaikutuksina hajuhaittojen riskiä ja vaikutusta kunnan jätevedenpuhdistamon toimintaan. Arviointiselostus ja Lupa- ja valvontaviraston perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta:
Puolangan biokaasulaitos, Puolanka
Lisätietoja
Tatu Turunen, ympäristöasiantuntija, [email protected], puh. 0295 255 481