EU- tai ETA-valtiossa koulutettu psykoterapeutti
Psykoterapeutin nimikkeen käyttäminen Suomessa edellyttää nimikesuojauksen rekisteröintiä Lupa- ja valvontaviraston rekisteriin. Lupa- ja valvontavirasto myöntää hakemuksen perusteella oikeuden käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä sekä Suomessa että ulkomailla kouluttautuneille psykoterapeuteille. Nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammateissa voivat toimia muutkin henkilöt, joilla on hoitamaansa tehtävään riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Ilman Lupa- ja valvontaviraston myöntämää rekisteröintiä heillä ei kuitenkaan ole oikeutta käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä.
Psykoterapeutin nimikkeen saaminen Suomessa edellyttää:
- soveltuvaa taustakoulutusta
- taustatyökokemusta
- psykoterapeutin koulutusta
Psykoterapeutin koulutusta arvioidaan kokonaisuutena, jolloin huomioidaan myös taustakoulutus ja työkokemus ennen psykoterapeuttikoulutukseen hakeutumista. Arviointia varten pyydämme koulutuksestasi asiantuntijalausunnon Suomessa toimivalta yliopistolta, joka kouluttaa psykoterapeutteja. Saadun lausunnon perusteella Lupa- ja valvontavirasto määrittelee mahdolliset lisäopintovaatimukset.
Ammattioikeuden hakeminen
Täytä hakemuslomake (pdf). Merkitse hakemukseen hakemasi ammattinimike, henkilötiedot sekä yhteystietosi. Henkilötiedoissa sinun pitää kertoa vähintään nimesi ja syntymäaikasi.
Lähetä hakemus ja alempana luetellut asiakirjat Lupa- ja valvontavirastoon sähköpostin liitteenä tai postilla. Hakemuksen käsittelyaika alkaa kulua siitä, kun kaikki tarvittavat asiakirjat ovat saapuneet Lupa- ja valvontavirastoon. Kaikkien asiakirjojen toimittaminen jo hakemuksen liitteenä nopeuttaa hakemusprosessia. Ethän lähetä hakemusta tai liitteitä sekä sähköpostilla että postilla. Tämä hidastaa hakemuksen käsittelyä.
Lähetä täytetty hakemus liitteineen sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo(at)lvv.fi.
Hakemuksen käsittely Lupa- ja valvontavirastossa on maksullista. Lähettämällä hakemuksen hyväksyt maksut. Tarkistathan hinnat sivun alaosasta kohdasta Maksut.
Huomaathan, että sähköpostia ei suositella salassa pidettävien tietojen lähettämiseen. Voit lähettää turvapostia Lupa- ja valvontaviraston turvaviestipalvelun kautta. Lue verkkosivultamme lisää aineiston toimittamisesta sähköpostilla Lupa- ja valvontavirastoon.
Tai lähetä täytetty hakemus liitteineen postilla osoitteeseen:
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
Kuriiriposti (esimerkiksi DHL tai Fedex) toimitetaan osoitteeseen:
Lupa- ja valvontavirasto
Wähäjärvenkatu 6
13100 Hämeenlinna
Liitä hakemukseen kopiot seuraavista asiakirjoista
1. Henkilöllisyyden ja kansalaisuuden osoittava asiakirja
- passi tai
Liitä kopio passin henkilötietosivun koko aukeamasta (sivu, jolla näkyvät henkilötiedot ja valokuva). - EU- tai ETA-valtiossa myönnetty henkilökortti tai
Liitä kopio henkilökortista molemmilta puolilta. - muukalaispassi tai
Liitä kopio muukalaispassin henkilötietosivun koko aukeamasta.
Liitä lisäksi erillinen kopio Lisämerkinnät-sivusta, jossa näkyvät mahdolliset erityisehdot ja rajoitukset.
(Huom. muukalaispassissa henkilötiedot ja lisämerkinnät ovat eri sivuilla.) - pakolaisen matkustusasiakirja
Liitä kopio matkustusasiakirjan henkilötietosivun koko aukeamasta.
Huomioithan, että henkilöllisyyden todistamiseen hyväksytään vain yllä mainitut asiakirjat.
Esimerkiksi oleskelulupakortti tai ajokortti eivät käy henkilöllisyystodistukseksi tässä hakemuksessa.
2. Tutkintotodistus (diplomi) ja sen liite taustakoulutuksesta
- esimerkiksi diploma supplement tai academic transcript
3. Todistus ammatinharjoittamisoikeudesta
- Todistus, joka osoittaa, ettei oikeuttasi harjoittaa ammattia ole rajoitettu tai poistettu (esimerkiksi Certificate of Current Professional Status).
- Todistus ei saa olla saapuessaan yli 3 kuukautta vanha.
- Toimita todistus kaikista maista, joissa sinulla on myönnetty oikeus harjoittaa ammattiasi.
- Jos olet harjoittanut ammattia sellaisessa maassa, joka ei rekisteröi kyseisiä ammatinharjoittajia, toimita edellä mainitun maan toimivaltaisen viranomaisen todistus siitä, ettei maa rekisteröi kyseisiä ammatinharjoittajia tai muu luotettava selvitys asiasta.
- Lupa- ja valvontavirasto voi tarkistaa tiedot suoraan EU- ja ETA-valtioiden toimivaltaisilta viranomaisilta, jolloin sinun ei tarvitse toimittaa tätä asiakirjaa. Tarkistaminen saattaa viivästyttää hakemuksen käsittelyä. Jos Lupa- ja valvontavirasto ei saa tietoa toimivaltaiselta viranomaiselta, sinun pitää toimittaa kyseinen todistus itse.
Todistus ammatinharjoittamisoikeudesta pitää toimittaa viimeistään lopullisen nimikesuojaushakemuksen yhteydessä, kun olet suorittanut mahdollisesti vaadittavat korvaavat toimenpiteet.
4. Suostumusasiakirja
- Vapaamuotoinen suostumus sille, että Lupa- ja valvontavirasto voi tarvittaessa toimittaa hakemusasiakirjasi suomalaiseen oppilaitokseen sinulle maksullista asiantuntijalausuntoa varten. Kun annat suostumuksesi, sitoudut maksamaan käsittelymaksun lisäksi lausuntomaksun.
5. Todistus riittävästä kielitaidosta
- Hyväksyttävät todistukset riittävästä suomen tai ruotsin kielen taidosta löydät verkkosivultamme. Niitä ovat esimerkiksi valtionhallinnon kielitutkinto ja yleinen kielitutkinto. Lisätietoja kielitutkinnoista löydät Opetushallituksen verkkosivuilta.
Todistus riittävästä kielitaidosta pitää toimittaa viimeistään lopullisen nimikesuojaushakemuksen yhteydessä, kun olet suorittanut mahdollisesti vaadittavat korvaavat toimenpiteet.
Ilman osoitusta kielitaidosta Lupa- ja valvontavirasto voi ainoastaan tunnustaa ammattipätevyyden. Tämä edellyttää, että olet EU- tai ETA-kansalainen tai siihen rinnastettava, ja olet suorittanut koulutuksesi EU- tai ETA-maassa. Ammattipätevyyden tunnustaminen ei oikeuta toimimaan terveydenhuollon ammattihenkilönä tai käyttämään nimikesuojattua ammattinimikettä Suomessa. Lue lisää ammattipätevyyden tunnustamisesta verkkosivultamme.
6. Todistus psykologian tai psykiatrian opinnoista
- Todistus vähintään 30 opintopisteen laajuisista psykologian tai psykiatrian opinnoista, jos opinnot eivät ole sisältyneet taustakoulutukseesi
7. Työtodistukset taustatyökokemuksesta
- Työtodistusten pitää olla työnantajan laatimia ja niistä on käytävä ilmi vähintään hakijan työnimike, työtehtävät ja työsuhteen kesto.
8. Psykoterapeuttikoulutuksen todistukset
- Tutkintotodistus ja sen liite psykoterapeuttikoulutuksesta (esimerkiksi diploma supplement tai academic transcript)
Seuraavat kohdissa 9-12 mainitut asiakirjat eivät aina ole pakollisia. Ne ovat pakollisia, jos ilman niitä ei pystytä määrittämään mahdollisia olennaisia eroja Suomessa vaadittavaan koulutukseen.
9. Tarkempi kuvaus taustakoulutuksesta
- Oppilaitoksen antama selvitys taustakoulutuksen opintosuoritusotteella luetelluista kursseista ja harjoitteluista. Asiakirjasta pitää selvitä tutkintosi kurssien osaamistavoitteet, sisällöt ja tuntimäärät sekä harjoittelujen toimintaympäristöt ja tehtävät.
- Yliopiston antamaa asiantuntijalausuntoa varten on tuotava esiin, milloin soveltuva pohjakoulutus on suoritettu loppuun, ja milloin varsinainen psykoterapeuttikoulutus on alkanut.
- Jos oppilaitos toimittaa koulutusta koskevan yleisen opinto-ohjelman, pitää oppilaitoksen erikseen vahvistaa, että olet suorittanut kyseiset opintojaksot. Oppilaitos voi toimittaa vahvistuksen sähköpostilla Lupa- ja valvontavirastolle (yhteystiedot alla).
- Tarvitsemme tarpeeksi kattavat tiedot koulutuksesta, jotta voimme määrittää mahdolliset olennaiset erot Suomessa vaadittavaan koulutukseen.
10. Tarkempi kuvaus psykoterapeuttikoulutuksesta
- Oppilaitoksen antama selvitys varsinaisen psykoterapeuttikoulutuksen opintosuoritusotteella luetelluista kursseista ja harjoitteluista. Asiakirjasta pitää selvitä tutkintosi kurssien osaamistavoitteet, sisällöt ja tuntimäärät sekä harjoittelujen toimintaympäristöt ja tehtävät.
- Yliopiston antamaa asiantuntijalausuntoa varten on tuotava esiin, milloin soveltuva pohjakoulutus on suoritettu loppuun, ja milloin varsinainen psykoterapeuttikoulutus on alkanut.
- Todistukset varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen kuuluneista työnohjauksista (tuntimäärät, ajankohdat) ja omasta koulutuspsykoterapiasta siten, että edellä mainittujen lisäksi ilmenee koulutuspsykoterapiasuuntaus.
- Jos oppilaitos toimittaa koulutusta koskevan yleisen opinto-ohjelman, pitää oppilaitoksen erikseen vahvistaa, että olet suorittanut kyseiset opintojaksot. Oppilaitos voi toimittaa vahvistuksen sähköpostilla Lupa- ja valvontavirastolle (yhteystiedot alla).
- Tarvitsemme tarpeeksi kattavat tiedot koulutuksesta, jotta voimme määrittää mahdolliset olennaiset erot Suomessa vaadittavaan koulutukseen.
11. Työtodistukset
- Mahdolliset työtodistukset ammatissa toimimisesta valmistumisen jälkeiseltä ajalta.
- Työtodistusten pitää olla työnantajan laatimia, ja niistä pitää selvitä työnimike, työtehtävät ja työsuhteen kesto.
- Huomaathan, että työsopimuksia ei hyväksytä työtodistuksina.
12. Todistukset lisä- ja täydennyskoulutuksista
- Todistukset mahdollisista ammattiin liittyvistä lisä- ja täydennyskoulutuksista.
13. Käännökset kohdissa 2–11 mainituista asiakirjoista
- Jos alkuperäiset asiakirjat eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, toimita myös viralliset käännökset.
- Käännösten pitää olla Suomessa tai muussa EU- tai ETA-valtiossa virallisen tai auktorisoidun kielenkääntäjän kääntämiä. Voit etsiä Suomessa toimivia auktorisoituja kielenkääntäjiä Opetushallituksen verkkopalvelusta.
- Käännösten mukana pitää olla kääntäjän vahvistama alkuperäiskielinen asiakirja.
- EU- tai ETA-alueen ulkopuolinen virallinen kääntäjä voidaan hyväksyä, jos kääntäjän asema on käännöksessä vahvistettu Apostille tai Grand Legalisation -merkinnöillä.
Lupa- ja valvontavirasto voi tarvittaessa pyytää lisäselvitystä. Ethän liitä hakemukseesi alkuperäisiä asiakirjoja, joita saatat tarvita myöhemmin. Hakemusasiakirjat jäävät Lupa- ja valvontavirastoon, eikä niitä ole mahdollista saada takaisin päätöksenteon jälkeen. Jos pyydät asiakirjojen palauttamista ennen päätöksentekoa, voimme palauttaa ne. Tällöin sinun on toimitettava tilalle vastaavat kopiot asiakirjoista. Tämä kuitenkin hidastaa hakemuksen käsittelyä.
Psykoterapeutin koulutus Suomessa on täydennyskoulutus, johon voi hakeutua vasta soveltuvan tutkinnon suorittanut henkilö. Soveltuvaksi tutkinnoksi käy jokin seuraavista:
- Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot.
- Sairaanhoitajan opistoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrian opintoja.
- Muu 1 tai 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus.
Huomioithan, että joissakin valtioissa psykoterapeutin koulutusrakenne voi olla erilainen. Esimerkiksi taustakoulutuksen ja psykoterapeuttikoulutuksen opinnot voivat muodostaa yhden tutkinnon.
Taustakoulutuksen suorittamisen jälkeen sinun tulee hankkia vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavassa tehtävässä, ennen kuin voit hakea psykoterapeuttikoulutukseen. Huomioithan, että vapaaehtoistyö mielenterveyspalveluissa ei lähtökohtaisesti sellaisenaan sovellu edellä mainituksi työkokemukseksi.
Psykoterapeutin koulutus Suomessa on yliopistossa suoritettava täydennyskoulutus. Koulutukseen hakeutuvien tulee täyttää taustakoulutus- ja taustatyökokemusvaatimukset. Koulutuksen laajuus on vähintään 60 opintopistettä ja se koostuu teoriaopintojen, työnohjauksessa tapahtuvan psykoterapeuttisen potilastyön, koulutuspsykoterapian ja opinnäytetyön opintokokonaisuuksista. Osaaminen osoitetaan näytöllä. Vastaavia kokonaisuuksia, mukaan lukien hakijan oma psykoterapia ja työnohjauksessa tapahtuva psykoterapeuttinen potilastyö, edellytetään myös ulkomailla opiskelleelta hakijalta.
Lupa- ja valvontavirasto vertaa ulkomailla suoritettua psykoterapeutin koulutusta tähän taustakoulutuksen, taustatyökokemuksen ja psykoterapeutin koulutuksen muodostamaan kokonaisuuteen. Psykoterapeutiksi kouluttautumisessa on kyse olemassa olevan ammattitaidon täydentämisestä ja parantamisesta, mistä johtuen Lupa- ja valvontavirasto on lähtökohtaisesti edellyttänyt taustakoulutus- ja työkokemusvaatimusten täyttymistä. Vertailussa otetaan huomioon kaikki tutkintotodistukset, todistukset lisä- ja täydennyskoulutuksista ja muut pätevyyttä osoittavat asiakirjat samoin kuin merkityksellinen työkokemus. Lupa- ja valvontavirasto vertaa näistä todistuksista ilmenevää kelpoisuutta ja kokemusta Suomessa edellytettyihin tietoihin ja pätevyyteen. Vertailua varten Lupa- ja valvontavirasto tarvitsee lausunnon antavaa yliopistoa varten tarkat opintojaksokuvaukset kaikista suoritetuista opinnoista. Tärkeää on myös toimittaa tiedot työnohjauksesta ja oman koulutuspsykoterapian toteutuksesta (antajien taustakoulutukset, psykoterapiasuuntaus, tuntimäärät, ajankohdat).
- Ammattioikeuden hakeminen
- Täydennyspyyntö tarvittaessa
- Lausuntopyyntö tarvittaessa
- Kuuleminen tarvittaessa
- Ehdollinen ammattipätevyyden tunnustamispäätös tai päätös ammattioikeudesta
- Mahdollisten korvaavien toimenpiteiden suorittaminen
- Ammattioikeuden hakeminen korvaavien toimenpiteiden suorittamisen jälkeen
- Päätös ammattioikeudesta
Hakemuksen saapumisesta 30 päivän kuluessa Lupa- ja valvontavirasto pyytää hakijaa toimittamaan mahdolliset puuttuvat asiakirjat. Hakemuksen käsittelyaika alkaa kulua siitä, kun kaikki tarvittavat asiakirjat ovat saapuneet Lupa- ja valvontavirastoon.
Hakemuksen käsittelyaika on määritelty terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa neljäksi kuukaudeksi. Käsittelyaika tulee EU-direktiivistä ja se on sama kaikissa jäsenvaltioissa.
Ammattioikeuksia koskevat päätökset ovat maksullisia, ja maksu peritään myös kielteisistä päätöksistä. Peruutetusta hakemuksesta peritään puolet hakemuksen käsittelymaksusta.
Mahdollisia maksuja ovat:
- Lausuntomaksu 100–400 euroa
- Ammattihenkilön nimikesuojaus 710 euroa
- Ehdollinen tunnustamispäätös 710 euroa
- Ammattipätevyyden tunnustaminen tai nimikesuojaus sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen taikka lisäopintojen suorittamisen jälkeen 180 euroa
- Ammattipätevyyden tunnustaminen 470 euroa
- Nimikesuojaus kielitaidon osoittamisen jälkeen, kun henkilön ammattipätevyys on tunnustettu 240 euroa
Päätös ammatinharjoittamisoikeudesta annetaan suomen- tai ruotsinkielisenä. Lasku päätöksestä lähetetään päätöksenteon jälkeen. Jos Lupa- ja valvontavirasto on pyytänyt asiantuntijalausuntoa, lasku lausuntomaksusta lähetetään sen jälkeen, kun Lupa- ja valvontavirasto on saanut lausunnon.
Päätös ammatinharjoittamisoikeudesta annetaan suomen- tai ruotsinkielisenä. Lasku päätöksestä lähetetään päätöksenteon jälkeen. Jos Lupa- ja valvontavirasto on pyytänyt asiantuntijalausuntoa, lasku lausuntomaksusta lähetetään sen jälkeen, kun Lupa- ja valvontavirasto on saanut lausunnon.
Jos hakijan ulkomailla suorittaman sosiaalihuollon koulutuksen tai EU- tai ETA-valtiossa suorittaman terveydenhuollon koulutuksen ja suomalaisen koulutuksen välillä on olennaisia eroja, Lupa- ja valvontavirasto antaa ehdollisen ammattipätevyyden tunnustamispäätöksen. Ehdollisessa tunnustamispäätöksessä määrätään korvaavat toimenpiteet erojen tasaamiseksi. Korvaavia toimenpiteitä ovat sopeutumisaika ja kelpoisuuskoe. Ammatinharjoittamisoikeus voidaan myöntää vasta sen jälkeen, kun hakija on suorittanut hänelle määrätyn korvaavan toimenpiteen hyväksytysti. Lopullista ammatinharjoittamisoikeutta pitää hakea uudelleen korvaavan toimenpiteen suorittamisen jälkeen.
Löydät tiedot myönnetyistä ammattioikeuksistasi JulkiTerhikistä tai JulkiSuosikista.
Tieto myönnetystä ammattioikeudesta on tarkistettavissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterien julkisesta tietopalvelusta (JulkiTerhikki ja JulkiSuosikki) päätöksenteon tai rekisteröinnin jälkeen. Rekisterin tiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa.
Määräaikainen oikeus näkyy julkisessa tietopalvelussa vain oikeuden voimassaolon aikana. Tällainen oikeus on esimerkiksi sopeutumisajan rekisteröinti.
Lupa- ja valvontavirasto voi lähettää täydennyspyynnöt, todistukset, päätökset ja laskut sähköisenä Suomi.fi-viestinä, jos olet ottanut palvelun käyttöösi. Suomi.fi-viesteillä voidaan asioida vain vireillä olevissa hakemusasioissa. Voit halutessasi ottaa Suomi.fi-viestit käyttöösi osoitteessa suomi.fi tai lataamalla käyttöösi Suomi.fi-mobiilisovelluksen.
Asioimme hakemusasioissa vain hakijan itsensä kanssa. Hakija voi kuitenkin valtuuttaa asiamiehen tai avustajan toimimaan hänen puolestaan hakemusasiassa. Tällöin asiamiehen tai avustajan pitää esittää valtakirja oikeudestaan toimia hakijan asioissa. Valtakirjaksi hyväksytään hakijan lähettämä sähköposti tai paperinen valtakirja, jossa hakija valtuuttaa kyseisen henkilön toimimaan puolestaan hakemusasiassa. Asianajajien ja julkisten oikeusavustajien tarvitsee esittää valtakirja vain pyydettäessä.
Yhteystiedot
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0295 256 932 (maanantai–perjantai kello 9–15)
Hakemusasiakirjat osoitteeseen: [email protected]