Vainajien siirtolupien myöntäminen ei ole tiukentunut – kyse on hautaustoimilain noudattamisesta 

Ylen 30.6.2026 julkaistusta artikkelista "Vainajan nostoon oma lupa ja 3 574 euron maksu – LVV kiistää tiukennuksen, arkeologit näkevät muutoksen" voi lukijalle muodostua käsitys, että Lupa- ja valvontavirasto (LVV) olisi viime aikoina kiristänyt arkeologisten kaivausten yhteydessä löytyneiden vainajien tai niiden jäänteiden siirtolupakäytäntöä. Tätä käsitystä on syytä oikaista ja samalla avata asiaa hautaustoimilain näkökulmasta, sillä juuri kyseisen lain ja erityisesti 24 §:n soveltamisesta Lupa- ja valvontaviraston tehtävässä on kyse. 

Ensimmäiseksi on tärkeää todeta, että valtaosa arkeologisen alan toimijoista on jo pitkään toiminut lain edellyttämällä tavalla ja hakenut tarvittavat siirtoluvat ennen vainajien siirtämistä. Näin on menetelty vuosien ajan ilman erityisiä ongelmia. 

Keskustelua herättäneet tapaukset liittyvät sen sijaan tilanteisiin, joissa lupaa on haettu vasta sen jälkeen, kun vainajat on jo nostettu ja siirretty. Tällainen menettely ei vastaa hautaustoimilain 24 §:n edellytyksiä.  Kun virastossa havaittiin tällaisia tapauksia, asiaan puututtiin ja toimijoille ryhdyttiin aktiivisesti viestimään oikeasta menettelystä. Kyse ei siis ole uuden käytännön luomisesta tai lupalinjan tiukentamisesta, vaan voimassa olevan lain mukaisen toimintatavan korostamisesta. 

Ongelma jälkikäteisessä lupamenettelyssä on ilmeinen. Hautaustoimilain 24 §:n mukaan siirtolupaa harkittaessa viranomaisen tulee arvioida, onko vainajan siirtämiselle olemassa erityisen painavia syitä. Jos siirto on jo toteutettu ennen luvan hakemista, viranomainen ei enää tosiasiallisesti pysty arvioimaan, olisiko siirtoa pitänyt sallia vai ei. 

Lupa- ja valvontavirastossa on ollut käsiteltävänä esimerkiksi tapaus, jossa vanhalta hautausmaalta nostettiin satoja vainajia ennen siirtoluvan hakemista. Tällaisessa tilanteessa viranomaisen mahdollisuudet arvioida lain edellytysten täyttymistä ovat käytännössä poistuneet kokonaan. Jälkikäteen ei voida enää tehdä sellaista ennakollista ja tapauskohtaista harkintaa, jota laki edellyttää. 

Tämän vuoksi myös yhteistyötä Museoviraston sekä ministeriön kanssa on tiivistetty. Tavoitteena on ollut varmistaa, että toimijoilla on yhteinen käsitys lain edellytyksistä ja että menettelytavat ovat yhdenmukaisia. 

Mitä hautaustoimilaissa säädetään? 

Hautaustoimilain 24 §:n mukaan haudattu ruumis tai tuhka saadaan erityisen painavista syistä Lupa- ja valvontaviraston luvalla siirtää toiseen hautaan. 

Lainsäädännössä haudatun ruumiin tai tuhkan siirtämistä ei ole tarkoitettu tavanomaiseksi tai helposti toteutettavaksi menettelyksi, vaan kyse on poikkeuksellisesta toimenpiteestä, joka edellyttää erityisen painavia perusteita. Myös lain esitöissä korostetaan, että suomalaisessa hautauskulttuurissa hauta nähdään vainajan pysyvänä leposijana, jonka koskemattomuutta pyritään suojelemaan. 

Hautaustoimilakia koskevan hallituksen esityksen mukaan erityisen painavat syyt voivat liittyä esimerkiksi tilanteisiin, joissa vainajaa ei ole voitu alun perin haudata paikkaan, joka vastaa hänen tai omaistensa tahtoa. Esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa Suomessa pakolaisena tai turvapaikanhakijana ollut henkilö voidaan myöhemmin siirtää kotimaahansa olosuhteiden muututtua. Lisäksi kyseeseen voivat tulla poikkeuksellisen painavat terveydensuojeluun tai maankäyttöön liittyvät syyt. On hyvä huomioida, että lain esitöistä ei ilmene, että siirtoluvan arvioinnissa olisi merkitystä sillä, kuinka kauan hautaamisesta on kulunut tai onko kyse muinaisjäännöksestä. 

Oikeuskäytännössä siirtoluvan edellytysten arviointi on muodostunut varsin tiukaksi. Kun tehdään tapauskohtaista kokonaisharkintaa, siirtämisen perusteiden tulee olla painoarvoltaan samaa luokkaa kuin lain esitöissä mainitut esimerkit. Tämä ei ole Lupa- ja valvontaviraston luoma tulkinta, vaan seurausta voimassa olevasta sääntelystä ja sen soveltamiskäytännöstä. 

Vainajan kunnioittaminen on lain keskeinen periaate 

Hautaustoimilain keskeinen arvoperusta löytyy jo lain 2 §:stä. Sen mukaan vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Lisäksi hautaamisessa, tuhkaamisessa ja tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. 

Kyseessä on koko lain soveltamista ohjaava keskeinen periaate, joka ohjaa muiden säännösten soveltamista. Lainsäätäjä on halunnut turvata sekä vainajan ihmisarvon että läheisten tunteet ja yhteiskunnassa vallitsevan käsityksen siitä, että vainajia tulee kohdella kunnioittavasti. 

On myös syytä muistaa, että vainajien epäasiallinen käsittely ei ole pelkästään eettinen kysymys. Vakavissa tilanteissa menettely voi täyttää jopa rikoslaissa säädetyn hautarauhan rikkomisen tunnusmerkistön. 

Tästä näkökulmasta arvioituna siirtolupamenettelyn tarkoituksena ei ole vaikeuttaa tutkimusta tai rakentamista, vaan varmistaa, että vainajien siirtämistä koskevat ratkaisut tehdään huolellisen viranomaisarvioinnin perusteella ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. 

Lainsäädäntöä olisi kuitenkin syytä kehittää 

Keskustelu on nostanut esiin myös mahdollisia lainsäädännön kehittämistarpeita. 

Jos kaavoituksen tai muun maankäytön suunnittelun yhteydessä tiedetään, että rakennushanke sijoittuu vanhan hautausmaan alueelle ja että vainajien siirtäminen voi tulla ajankohtaiseksi, olisi tarkoituksenmukaista arvioida hautaustoimilain mukaisten edellytysten täyttymistä jo hankkeen valmisteluvaiheessa. Vähintäänkin toimivaltaista lupaviranomaista tulisi kuulla ennen kuin suunnitelmat etenevät pitkälle. Näin voitaisiin arvioida jo varhaisessa vaiheessa, onko hanke toteutettavissa hautaustoimilain näkökulmasta. 

Lisäksi olisi aiheellista pohtia, tulisiko historiallisten vainajien siirtolupien sääntelyä tarkastella mahdollisen hautaustoimilain uudistamisen yhteydessä. Keskustelu on perusteltua, mutta samalla on pidettävä kiinni yhdestä suomalaisen hautauskulttuurin keskeisestä arvosta: vainajien kunnioittavasta kohtelusta. 

Lopulta kyse ei ole siitä, onko lupakäytäntöä tiukennettu, vaan siitä, että lain edellyttämä menettely on ollut voimassa koko ajan, niin kauan kuin hautaustoimilakikin. Lupaviranomaisen tehtävä on huolehtia siitä, että hautaustoimilain tavoitteet ja velvoitteet toteutuvat käytännössä ja että vainajien siirtämistä koskevat ratkaisut tehdään lain edellyttämällä tavalla ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Tämä palvelee sekä oikeusturvaa että vainajien arvokasta kohtelua.