Honkamaan tuulivoimahankkeen (Keminmaa, Tornio) YVA-ohjelma nähtävillä

Julkaisuajankohta 29.4.2026 10.24
Tyyppi:Uutinen

Honkamaan Tuulivoima Oy on toimittanut yhteysviranomaisena toimivalle Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman Keminmaalle ja Tornioon suunnitellusta Honkamaan tuulivoimahankkeesta. Arviointiohjelma on nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 28.5.2026 asti.

Alueelle suunnitteilla enintään 25 tuulivoimalaa

Hanke sijoittuu Keminmaan kunnan pohjoisosaan noin 17 kilometriä kunnan keskustaajamasta pohjoiseen. Hankkeen sähkönsiirtoyhteydet sijoittuvat lisäksi Tornion kaupungin alueelle. Tuulivoimala-alueen etäisyys Tornion kaupungin itärajasta on noin 1 kilometri ja alue rajautuu osittain Tervolan kunnan etelärajaan. Etäisyys Ruotsin valtakunnanrajalle on noin 20 kilometriä.

Noin 3 500 hehtaarin laajuiselle alueelle suunnitellaan enintään 25 tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä, yksikköteho 8–12 MW ja kokonaisteho enintään 300 MW.

Tutustu arvioitaviin vaihtoehtoihin

Arviointiohjelmassa tarkastellaan tuulivoimaloiden osalta kahta vaihtoehtoa. Vaihtoehdossa VE0 hanketta ei toteuteta. Vaihtoehdossa VE1 hankealueelle rakennetaan enintään 25 yksikköteholtaan 8–12 MW:n tuulivoimalaa.

Sähkönsiirron osalta tarkastellaan kahta vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa (VE1) rakennettaisiin 400 kV:n voimajohto Fingridin Viitajärven sähköasemalle Tornioon. Toisessa vaihtoehdossa (VE2) rakennettaisiin 110 tai 400 kV:n voimajohto Fingridin Keminmaan sähköasemalle.

Vaihtoehtoihin voi tutustua tarkemmin hankkeen sivulla www.ymparisto.fi/honkamaa-tuulivoima-YVA.

Tutustu arviointiohjelmaan

Arviointiohjelma on julkaistu 29.4.2026 ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/honkamaa-tuulivoima-YVA. YVA-ohjelmaan voi tutustua 29.4.–28.5.2026 myös seuraavissa toimipaikoissa niiden aukioloaikoina.

  • Keminmaan kunnanvirastolla (Kunnantie 3, 94400 Keminmaa),
  • Keminmaan kirjastossa (Väylätie 6, 94400 Keminmaa),
  • Tornion kaupungintalolla (Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio),
  • Tornion pääkirjastossa (Torikatu 2, 95400 Tornio),
  • Tervolan kunnanvirastolla (Keskustie 81, 95300 Tervola) ja
  • Tervolan kunnankirjastossa (Paasilinnan puistotie 1, 95300 Tervola)

Osallistu hankkeen yleisötilaisuuteen ja esitä mielipiteesi

Hankkeen ja arviointiohjelman esittelytilaisuus pidetään maanantaina 11.5.2026 kello 18.00–20.00 Pohjanrannan juhlahuoneistossa (Pohjantie 23, 95310 Liedakkala). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu kello 17.00 alkaen. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Osallistumislinkki julkaistaan ennen tilaisuutta sivulla www.ymparisto.fi/honkamaa-tuulivoima-YVA. Tilaisuudessa on ruotsinkielinen tulkkaus.

YVA-ohjelmaa koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 28.5.2026 osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen Lupa- ja valvontavirasto, PL 20, 13035 LVV. Viitteeksi LVV-U/40873/2026.

Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta on nähtävillä kuukauden kuluessa lausunnon antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä ympäristöhallinnon verkkosivulla www.ymparisto.fi/honkamaa-tuulivoima-YVA.

Hankkeen suunnitteluun sovelletaan YK:n Euroopan talouskomission yleissopimusta valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (Espoon sopimus), jonka perusteella ruotsalaisilla on mahdollisuus esittää mielipiteitä ennen kaikkea niiltä osin, kun ympäristövaikutusten voidaan katsoa koskevan Ruotsia. Suomessa kuulemisesta vastaa Suomen ympäristökeskus ja Ruotsissa Naturvårdsverket.

Yhteyshenkilöt

Yhteysviranomainen: Marja Anttonen, Lupa- ja valvontavirasto, p. 029 5255 053, [email protected]

Hankkeesta vastaava: Sisko Kotzschmar, Honkamaan Tuulivoima Oy, p. 044 759 5050, [email protected]

YVA-konsultti: Helena Railo, WSP Finland Oy, p. 040 585 4096, [email protected] 

ympäristö