Hakuinfo: Liikkuva koulu ja Move!
Torstai 12.3.2026
Hakuinfo: Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustukset
Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustushaku toteutetaan myös vuonna 2026 Liikkuvan koulun ja Move! -prosessin kehittämisen toimenpiteisiin. Lupa- ja valvontavirasto järjestää hakuinfon avustushausta torstaina 12.3.2026.
Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustuksen päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa sekä Move!-prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä.
Avustusta voidaan myöntää
- kunnille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille
Avustusta ei kuitenkaan voida myöntää esimerkiksi
- suoraan kuntien yksittäisille kouluille (hakijana tulee olla kunta)
Hakuaika alkaa 24.2.2026.
Hakuaika päättyy 31.3.2026 klo 16.15.
Lisätietoa hausta opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla.
Tilaisuus järjestetään suomeksi.
Ohjelma
Webinaarin juontajana toimii liikuntatoimen ylitarkastaja Tapio Niskanen, Lupa- ja valvontavirasto.
13.00 Tilaisuuden avaus. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, opetus- ja kulttuuriministeriö
13.10 Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustukset -haku
Hakuohje, sähköinen asiointipalvelu ja ennakkokysymykset. Liikuntatoimen ylitarkastajat Satu-Marja Sjöholm ja Ulla Silventoinen, Lupa- ja valvontavirasto
Hanketalouden ABC, tarkastajat Anja Mustonen ja Joonas Petäjäniemi, Lupa- ja valvontavirasto
14.15 Liikkuva koulu, Move!-prosessit ja liikunnallisen elämäntavan lakimuutos. Johtava asiantuntija Kirsi Naukkarinen, Liikkuva koulu, Opetushallitus
14.30 Nykytilan arviointi osana liikunnallisen toimintakulttuurin kehittämistä. Vanhempi tutkija Katja Rajala, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
14.40 Hanke-esimerkki: Hyvinvointia ja liikettä perusopetukseen, Oulaisten ja Haapaveden kaupungin yhteishanke. Liikunnanohjaaja Seena Arvio
15.00 Tilaisuus päättyy
Muut tiedot
Tilaisuus on maksuton. Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.
Kokouslinkki lähetetään osallistujille ennen tapahtuman alkamista. Tallenne ja materiaalit lähetetään kaikille ilmoittautuneille mahdollisimman pian tilaisuuden jälkeen.
Ennakkokysymyksiä voi antaa ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautuminen hakuinfoon sulkeutuu torstaina 12.3.
Ilmoittautumiseen liittyvät tiedustelut:
Mika Petramaa, [email protected]