Valmiusharjoitukset 

Lupa- ja valvontavirasto järjestää vuosittain valtakunnallisia ja alueellisia valmiusharjoituksia.  Valmiusharjoitusten pääkohderyhmänä ovat muun muassa keskeiset viranomaiset, kunnat ja elinkeinoelämän edustajat. 

Valmiusharjoituksilla edistetään alueellista yhteistyötä

Valmiusharjoitusten tavoitteena on testata laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehittää harjoitukseen osallistuvien organisaatioiden valmiutta toimia erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa. Yksityiskohtaiset tavoitteet laaditaan harjoituksittain teeman edellyttämällä tarkkuudella.  

Valmiusharjoitus koostuu harjoituksen alkuvaiheesta, harjoitteluvaiheesta sekä palaute- ja kehittämisvaiheesta. Alkuvaiheessa kehitetään ja yhteensovitetaan osallistujien valmiussuunnitelmia sekä lisätään osallistujien osaamista erilaisilla koulutustilaisuuksilla ja työpajoilla. Analysoitu harjoituspalaute mahdollistaa organisaatioiden oman ja alueen yhteisen varautumisen kehittämisen. 

Harjoitteluvaiheen kesto on tyypillisesti 2–3 vuorokautta. Harjoitteluvaiheessa organisaatiot toimivat tilanteen mukaisesti omilla johtamispaikoillaan käyttäen omia johtamisvälineitään. Harjoittelussa hyödynnetään myös teknistä harjoitusalustaa. Toiminnan painopiste on tilannekuvan muodostamisessa, tilanteen arvioinnissa, toimeenpanossa, johtamisessa, yhteistoiminnassa ja viestinnässä. Osallistujien ja osallistuvien organisaatioiden tulisi osata oman henkilökohtaisen tehtävän sekä oman organisaation mukainen toiminta ennen osallistumistaan harjoitteluvaiheeseen. Riittävä ennakkovalmistautuminen mahdollistaa yhteistoiminnan tehokkaan harjoittelun.

LVV26-valmiusharjoitus

Lupa- ja valvontavirasto järjestää alueellista varautumista tukevan valtakunnallisen LVV26-valmiusharjoituksen vuoden 2026 aikana. Harjoitus on suunnattu erityisesti ministeriöille, virastoille, hyvinvointialueille, kunnille, turvallisuusviranomaisille, varautumisen yhteistoiminta-alueiden (yt-alue) ja maakuntien yhteistoimintarakenteille sekä tietyille järjestöille, yrityksille ja muille alueellisen turvallisuuden ja varautumisen toimijoille.

Tavoitteet ja harjoituksen taustatilanne

Harjoituksen tavoite on kehittää osallistuvien organisaatioiden valmiutta toimia poikkeusoloissa sekä parantaa väestönsuojeluun liittyviä valmiuksia, erityisesti evakuointeihin ja väestönsiirtoihin liittyvien järjestelyjen osalta.

Harjoitus on teemaltaan väestönsuojeluharjoitus, jossa voimakkaasti kiristyneen kansainvälisen tilanteen seurauksena yhteiskunnan turvallisuustilanne on heikentynyt, kriittisen infrastruktuurin toiminta on häiriintynyt ja sotilaallisen voimankäytön uhka on merkittävästi kasvanut.

Harjoituksen aikana painotetaan edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi osallistuvien organisaatioiden poikkeusolojen aikaista johtamista väestönsiirroissa. Tällä tarkoitetaan muun muassa:

  • tilannearviointi- ja toimeenpanokykyä
  • tilannekuvan muodostamista ja välittämistä
  • poikkeusolojen viestintää sekä 
  • organisaatioiden välistä yhteistoimintaa.

Harjoituksen pääkohderyhmänä ovat osallistuvien organisaatioiden johtoryhmät.

Harjoituksen rakenne

LVV26-valmiusharjoitus koostuu useista koulutus-, valmistelu- ja suunnittelutapahtumista sekä harjoitteluvaiheesta 29.9.–1.10.2026, jossa harjoitellaan tilanteenmukaisesti, toimien ensisijaisesti omilla toimi- ja johtamispaikoilla. Ennen harjoitteluvaihetta pidettävillä koulutus- ja valmistelutilaisuuksilla yhteensovitetaan ja kehitetään organisaatioiden valmiussuunnitelmia sekä lisätään osallistujien osaamista varautumiseen liittyvissä asioissa.
Harjoitteluvaiheen jälkeen pidettävässä palauteseminaarissa käsitellään harjoituksessa esille nousseet kehittämiskohteet ja sovitaan niiden kehittämisaikatauluista.

Osallistujaorganisaatiot ovat pyydetysti ilmoittaneet harjoitusyhteyshenkilöt ja viestintäyhteyshenkilöt Lupa- ja valvontavirastolle, joka järjestää näille infotilaisuuksia ennen harjoitusta. Harjoitus aloitettiin infotilaisuudella ja ensimmäisellä tilannekatsauksella 10.3., joihin osallistuivat harjoitukseen ilmoittautuneet organisaatiot.

Nimetyistä yhteyshenkilöistä muodostuvan valmisteluryhmän ensimmäinen palaveri pidettiin 19.3. Harjoituksen yksityiskohtia suunnitellaan yhteysryhmässä kevään ja kesän aikana.

Huhti-toukokuun aikana järjestetään yhteistoiminta-alueiden pöytäpelejä evakuoinneista eri puolilla maata. Näihin osallistujat ovat saaneet erillisen kutsun.

Viestintäryhmä 

Osallistujaorganisaatiot ovat myös nimenneet harjoitukseen viestintäyhteyshenkilöt. Viestintäyhteyshenkilöt muostavat harjoituksen viestintäryhmän, jolla on tärkeä rooli sekä harjoituksen viestimisessä sisäisissä ja ulkoisissa kanavissa, että viestinnän pelaamisessa harjoituksen aikana.

Viestintäyhteyshenkilöille järjestettiin maanantaina 27.4. verkkotilaisuus, jonka aiheena oli perehdytys LVV26-harjoitukseen ja erityisesti sen viestinnän toteuttamiseen. Valhalla-järjestelmän koulutusta järjestetään 27.5.

Harjoitukseen osallistuvat organisaatiot ja yksilöt voivat jo viestiä osallistumisestaan. Halutessaan sosiaalisen median julkaisussa voi käyttää aihetunnistetta #LVV26, jotta harjoitukseen liittyvät julkaisut ovat kätevästi löydettävissä.

Yhteystiedot

Lupa- ja valvontaviraston asiakaspalvelu

Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 910 (maanantai–perjantai kello 9–15)​