Levätilanne

Lupa- ja valvontavirasto seuraa kesällä sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa. Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Myös Suomen rotarit ja koulutetut yksityishenkilöt osallistuvat aktiivisesti valtakunnalliseen sinileväseurantaan. 

Sinilevätilannetta seurataan tarkkailemalla veden pinnalle nousseita leväesiintymiä. Seurannan avulla saadaan yleiskuva eri vesistöjen tilanteesta. Sinilevää tarkkaillaan noin 300 paikassa eri puolilla Suomea niin sisävesillä kuin rannikoilla ja saaristossakin.

Havainnot kirjataan kerran viikossa Järvi-meriwiki -palveluun sekä vesi.fi:n karttapalveluun > Levätilanne.

Leväkatsaukset 

Lupa- ja valvontavirasto tiedottaa sinilevätilanteesta kahden viikon välein kesän puolesta välistä lähtien elokuun puoliväliin asti.  


Kansalaiset voivat myös ilmoittaa omista sinilevähavainnoistaan Havaintolähetti-sovelluksen avulla.  

Kunnat seuraavat uimarantojen sinilevätilannetta ja veden laatua  

Kunnan terveydensuojeluviranomaisten suunnitelmallisessa valvonnassa olevat yleiset ja pienet yleiset uimarannat kerrotaan kunnan verkkosivuilla. Kunnat seuraavat näiden uimarantojen sinilevätilannetta sekä valvovat rantojen olosuhteita ja veden laatua säännöllisesti. 

Yleisten uimarantojen, niin sanottujen EU-uimarantojen, laatuluokkatiedot löytyvät myös Euroopan ympäristöviraston julkaisemalta karttasivulta (englanniksi). Tiedot saat esiin suurentamalla karttaa.  

Sinilevät voivat aiheuttaa terveyshaittoja 

Sinileväesiintymät voivat aiheuttaa haittaa terveydelle. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä. 

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita. 

Näin tunnistat sinilevän 

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä. 

Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa. 

Lue lisää sinilevistä vesi.fi-palvelussa Kysymyksiä ja vastauksia sinilevistä.

 

Yhteystiedot

Asiakaspalvelu: ympäristöasiat

Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköposti: [email protected]
Puhelin: 0295 256 920 (maanantai–perjantai kello 9–14)