Turva-auttamispalvelut
Turva-auttamispalvelu on sosiaalipalvelu, joka tukee esimerkiksi ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden turvallista ja itsenäistä kotona asumista. Palvelu sisältää tyypillisesti turva-auttamislaitteiston hälytyksen tekemiseen, hälytyksen vastaanottamisen sekä tarvittaessa toteutettavan turva-auttamiskäynnin.
Turva-auttamispalvelulla voidaan vastata asiakkaiden yksilölliseen vuorokaudenajasta riippumattomaan kiireelliseen ja välttämättömään hoidon ja huolenpidon tarpeeseen.
Palvelun järjestäminen, toteuttaminen ja omavalvonta
Hyvinvointialue vastaa asukkaiden tarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä, palvelutarpeen arvioinnista sekä siitä, että tuotettu palvelu vastaa asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita. Lisäksi hyvinvointialue päättää palvelujen järjestämistavasta. Turva-auttamispalvelu voidaan tuottaa hyvinvointialueen omana toimintana, yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia sopimukseen perustuen yksityiseltä palveluntuottajalta. Hyvinvointialue vastaa palvelun laadusta ja valvonnasta myös silloin, kun palvelun tuottaa yksityinen toimija.
Hyvinvointialue valvoo turva-auttamispalvelun laatua, turvallisuutta ja lainmukaista toteuttamista omavalvonnan avulla. Omavalvonnassa tunnistetaan palveluun liittyvät riskit, suunnitellaan niiden hallinta sekä varmistetaan, että käytettävä teknologia on turvallista, toimintavarmaa ja asiakkaiden tarpeisiin soveltuvaa. Omavalvonnassa tulee olla selvät menettelytavat, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jos puutteita havaitaan. Hyvinvointialueen on kaikissa tilanteissa kyettävä varmistamaan, että sen järjestämät palvelut toteutetaan lainmukaisesti. Lisäksi on huolehdittava siitä, että henkilöstöllä on riittävä osaaminen palvelun toteuttamiseen ja teknologian käyttöön. Lue lisää omavalvonnasta ja omavalvontasuunnitelmasta.
Usein kysyttyä turva-auttamispalveluista
Hyvinvointialue järjestää turva-auttamispalvelun eikä se voi velvoittaa asiakasta tekemään yksityisoikeudellista sopimusta yksityisen palveluntuottajan kanssa, ellei kyse ole palvelusetelillä järjestettävästä palvelusta. Palveluseteliä käytettäessä asiakas tekee sopimuksen valitsemansa palveluntuottajan kanssa.
Hyvinvointialue vastaa asiakkaan palvelutarpeen arvioinnista ja palvelun seurannasta myös palveluseteliä käytettäessä. Lisäksi hyvinvointialue huolehtii siitä, että asiakkaalla on riittävät edellytykset käyttää palveluseteliä ja toimia kuluttajana sekä huolehtia omien oikeuksiensa toteutumisesta.
Jos asiakkaan omainen tai muu läheinen henkilö haluaa osallistua asiakkaan turva-auttamispalvelun toteuttamiseen, tulee hyvinvointialueen Lupa- ja valvontaviraston näkemyksen mukaan varmistaa ainakin, että:
- ratkaisu on asiakkaan edun mukainen ja riittävä palvelutarpeeseen vastaamiseksi
- omainen tai läheinen henkilö on valmis vastaamaan palvelun toteuttamisesta
- omaisella tai läheisellä on riittävät valmiudet toimia asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti
- omainen tai läheinen osaa myös kiireellisessä tilanteessa arvioida, milloin asiakas tarvitsee sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillista apua
- hyvinvointialue on varautunut tilanteeseen, jossa asiakkaan omainen tai läheinen estyy osallistumasta palvelun toteuttamiseen
- salassa pidettävien asiakas- ja potilastietojen käsittely on asianmukaista
- turva-auttamispalvelun toteuttamisessa käytettävä laitteisto toimii asianmukaisesti ja siihen liittyviin häiriötilanteisiin on varauduttu.
Hyvinvointialueen on huolehdittava asiakkaan palvelutarpeen seurannasta ja arvioinnista myös niissä tilanteissa, joissa omainen tai läheinen osallistuu turva-auttamispalvelun toteuttamiseen. Hyvinvointialueen on myös tärkeää määritellä, miltä osin omainen tai läheinen osallistuu palvelun toteuttamiseen ja mikä osuus palvelun toteuttamisesta kuuluu hyvinvointialueen vastuulle.
Omaisella tai läheisellä on oikeus milloin tahansa kieltäytyä osallistumasta palvelun toteuttamiseen.
Hyvinvointialue määrittelee turva-auttamispalvelun laatuvaatimukset ja seuraa niiden toteutumista osana palvelujen omavalvontaa. Lupa- ja valvontavirasto suosittelee, että hälytyksen tekemisestä sen vastaanottamiseen ja käynnin toteutumiseen määritellään enimmäisvasteaika ja sitä seurataan säännöllisesti osana palvelun omavalvontaa. Jos vasteajat ylittyvät tai niiden ylittymisen riski havaitaan, tulisi hyvinvointialueella olla määriteltynä selkeät kriteerit sekä menettelytavat, mihin omavalvonnallisiin toimenpiteisiin palvelun laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi ryhdytään.
Enimmäisvasteajan määrittelyssä tulisi ottaa huomioon palvelun yhdenvertaisen saatavuuden lisäksi hyvinvointialueen erityispiirteet, kuten maantieteelliset etäisyydet.
Hyvinvointialue on varauduttava turva-auttamispalvelun häiriö- ja poikkeustilanteisiin ennakolta laadituilla valmiussuunnitelmilla sekä muilla toimenpiteillä. Omavalvonnassa tulee olla selvät menettelytavat, mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jos puutteita havaitaan sekä kriteerit sille, milloin hyvinvointialue puuttuu palvelun tuottamiseen.
Tavoitteena on varmistaa palvelun turvallinen jatkuvuus myös erilaisissa sopimusrikkomustilanteissa sekä häiriö- ja poikkeusoloissa. Lisäksi tavoitteena on varmistaa, että asiakkaat saavat tarvitsemansa avun. Varautumisessa tunnistetaan palveluun liittyvät riskit ja suunnitellaan toimintatavat niiden hallitsemiseksi. Hyvinvointialueella on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi riittävä oma palvelutuotanto.
Hyvinvointialueella tulee varautua kattavasti palvelujen ja henkilöstön saatavuuteen liittyviin häiriöihin. Jos turva-auttamispalvelun häiriötilanteissa kotihoito korvaa turva-auttamispalvelua, on myös kotihoidon asiakkaiden palvelut pystyttävä turvaamaan. Häiriöihin varautuminen edellyttää, että sekä palvelunjärjestäjä että palveluntuottaja tunnistavat palvelun järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät asiakas- ja potilasturvallisuutta sekä palvelun saatavuutta vaarantavat riskit.
Turva-auttamispalvelu on sosiaalipalvelu, jonka toteuttaminen edellyttää siihen soveltuvaa osaamista. Turvallisuusalan koulutus ei ole sosiaali- tai terveydenhuollon koulutus, eikä siten anna valmiuksia toimia sosiaali- tai terveydenhuollon tehtävissä. On huomioitava myös, että asiakkaan salassa pidettäviä tietoja ei saa ilmaista sivullisille. Vartijoita voidaan kuitenkin tarvittaessa käyttää turva-auttamispalvelun henkilöstön turvallisuuden varmistamiseen esimerkiksi uhkaavissa tilanteissa.
Pelastuslaitos voi hoitaa vain sille laissa säädettyjä tehtäviä. Hyvinvointialue ei voi siirtää pelastuslaitoksen hoidettavaksi turva-auttamispalvelun tehtäviä, ellei siitä ole erikseen säädetty laissa.
Yhteystiedot
Asiakaspalvelu: sosiaali- ja terveysasiat
Kysy asiakaspalvelusta yhteydenottolomakkeella
Sähköpostilla: [email protected]
Soittamalla: 0295 256 930 (maanantai–perjantai kello 9–15)